Trabantilla Bulgariasta Suomeen

Tapahtumat saivat alkunsa n.2v sitten kun vaimoni kanssa kävimme Bulgariassa ja tutustuimme muutamiin paikallisiin ihmisiin. Liikenteessä näkyi muutamia Trabantteja ja tulin maininneeksi, että tuollainen olisi kiva viedä Suomeen. Bulgarialainen kaveri sanoi, että hän ilmoittaa, jos sellaisia sopivia tulee tarjolle.

Menikin sitten pari vuotta, kunnes tänä vuonna toukokuun lopulla tuli viesti, että nyt olisi Trabantteja myynnissä. Aikataulullisesti ajankohta oli huono, koska olin juuri lähdössä Espanjaan hakemaan 127 Fiattia (Seat), juttu ko. reissusta löytyy osoitteesta http://127espanjasta.blogspot.com . Trabant-reissulle pääsin lähtemään vasta heinäkuussa omalla autolla parin kaverin kanssa.

Menomatkan reitiksi suunniteltiin ajamista Baltian kautta ja samalla tutkaillaan vähän reittejä, mistä Trabin kanssa ajettaisiin takaisin päin. Reitiksi valikoitui mahdollisimman lyhyt reitti, joka meni lähellä Puolan itä-rajaa jatkuen Slovakian ja Unkarin itä-osien kautta Romanian poikki Bulgarian Burgasiin. Romanian keskiosa osoittautui niin vuoristoiseksi, että sitä kautta ei Trabin kanssa kannata lähteä. Poistuessamme Romaniasta tullivirkailija pysäytti meidät rajalla; vinjetti oli maksamatta, mistä tuli 150e sakkoa. Olin täysin unohtanut tämän vinjetti-käytännön (tiemaksu). Romanian vinjetti olisi maksanut 3e/7vrk. Aikamme tingittyämme sakko oli lopulta vain 50e, se maksettiin ja matka jatkui Bulgarian puolelle. Bulgariassa vinjetti oli n.7e/7vrk ja vinjetin puuttumisesta sakotetaan ulkomaalaisilta 1000e, joten ostin Bulgarian vinjetin heti rajan jälkeen.

Burgasissa tapasimme kontaktini ja kävi ilmi, että hänen ilmoittamansa autot olivat vain myynnissä paikallisella nettisivustolla eikä autoja oltu edes käyty katsomassa. Ko. sivuja selaamalla ja Google-kääntäjällä sain näistä mainituista autoista sen käsityksen, että ei kannata edes lähteä katsomaan. Joten oli pohdinnan paikka, oltiin Bulgariassa Trabin hakureissulla eikä autosta ollut mitään tietoa.

Muutama päivä sitten vietettiin Burgasissa ja Mustanmeren rannoilla ja pohdin tilannetta. Samalla surffailin netissä paikallisilla sivuilla ja muutamia mielenkiintoisia yksilöitä löytyikin.

Ensimmäinen auto, jota lähdettiin katsomaan, oli n. 30 km päässä hotellilta, n.30km Turkin rajalta. Yksi nuori majapaikan virkailijaneitokainen puhui englantia ja hänen kanssa selviteltiin asiaa. Hänellä ei ollut mahdollisuutta lähteä tulkiksi, mutta vanhempi mieshenkilö lupasi lähteä oppaaksi. Valitettavasti hän ei puhunut kuin paikallista kieltä, joten selvittelimme hotellilla tulkin välityksellä, mistä tässä reissussa on kyse.

Auto löytyi pienestä tallista, jossa se oli seissyt ilmeisesti jo pidemmän aikaa, koska oli pölyn ja hämähäkinseittien peitossa. Autoon laitettiin akku paikalleen ja Trabi hörähti käyntiin sankan savupilven saattelemana. Auto ei vaan liikahtanut mihinkään. Lykkäämällä ja rankan kaasun kanssa auto lopulta saatiin peruutettua pihalle, vaikka oikea takarengas ei edes pyörinyt. Nyt kaupan kohdetta pääsi tarkastelemaan hiukan tarkemmin.

Autoa myi ensimmäisen omistajan poika, ja kilometrejä oli kertynyt mittariin 31 tkm. Auto oli siisti muilta osin, mutta kuskin penkin verhoilu oli kulunut puhki. Jarrut saatiin irrotettua ja renkaat alkoivat pyörimään, joten seuraavaksi oli vuorossa koeajo. Myyjä toimi kuskina ja istuin kyytiin. Jo pienen lenkin kuluessa kävi ilmi, että kytkin luistaa rankasti, joten ainakaan tässä kunnossa tällä autolla ei voi ajaa Suomeen. Auto kiinnosti kuitenkin sen verran, että päätin selvittää, miten kytkimen saisi vaihdettua ja lupasin palata asiaan. Keskustelussa oli omat ongelmansa, koska yhteistä kieltä ei oikeastaan ollut.

Sain vinkin yhdestä Burgasilasesta korjaamosta, josta kannattaisi kysyä, joten sitten sinne. Kyseessä oli tuolloin lauantai, mutta pajalla oltiin töissä. Trabi saataisiin työn alle heti maanantaina. Sattui vielä niin sopivasti, että asentaja jonka kanssa asiasta juteltiin, asui Trabin viereisessä kylässä ja hän voisi hakea auton firman lavetilla.
Trabimyyjän kanssa sovittiin treffit sunnuntaille ja sille reissulle sain tulkin mukaan. Kauppaa siinä sitten hierottiin, kun auton varsinainen omistajakin, vanha isäntä tuli paikalle. Kaupanteko loppui siihen, meillä oli tässä vaiheessa n.100 euron riita ja siihen se jäi. Todennäköinen syy, miksi kauppa tyssäsi, oli meidän tulkki, joka oli Bulgarian romaneja ja vanhaisäntä näytti suhtautuvan heihin jopa hiukan vihamielisesti. Poika oli hyvin pettyneen oloinen, kun ei saanut myydä Trabia.

Seuraavaa ”matoa koukkuun”. Tulkkimme oli mustalainen ja jotenkin ajauduimme sitten yhteen mustalaiskaupunkiin Bulgarian vuoristoon n.200 km Burgasista. Kaupungin kaikki asukkaat ovat kuulemma mustalaisia. Kaupunki oli hienolla paikalla ja siisti, ihmiset mukavia ja meidän majatalomme hieno ja edullinen. Kävellessäni yksinäni kaupungin katuja ohi pärähti yksi Trabi ja se kurvasi yhdestä kadunvarren portista sisäpihalle. Lähdin etsimään tulkkia ja hänen kanssaan menimme sitten koputtelemaan portinpieleen. Hetken kuluttua portille saapui siististi pukeutunut mustalaismies, joka päästi meidät pihaansa. Siinä sitten katseltiin ja juteltiin tulkin välityksellä Trabista. Pariskunta käy sen kanssa vuosittain Saksassa ja auto on muutenkin aktiivisessa käytössä. Autossa oli kuitenkin sen verran käytön jälkiä, että en edes tarjonnut siitä mitään, vaikka omistaja tarjousta odottikin. Kiitimme ystävällisestä vastaanotosta ja poistuimme paikalta.

Tässä vaiheessa olin jo nähnyt netissä yhden ”helmen” ja toinenkin varteenotettava vaihtoehto oli Sofiassa. Pyysinkin tulkkia soittamaan ”helmen” ilmoituksessa olevaan numeroon ja selvittämään osoitteen, missä auto on ja sopimaan ajankohdan, milloin autoa voisi mennä katsomaan. Auto oli Sofiassa, johon oli matkaa n.350 km ja myyjällä oli pieni autokorjaamo, jossa hän työskentelee päivittäin klo 19.30 saakka. Lähdimme maanantaina puolen päivän aikoihin kohden Sofiaa.

Matka meni nopeasti, koska suurin osa matkaa oli huippuhyvää moottoritietä. Here-navi ohjasi suoraan korjaamon eteen jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Kyseessä oli todellakin pieni korjaamo, jossa työskenteli isä ja poika. Trabi löytyi korjaamon takaa pienestä katoksesta peitettynä. Paikalla sattui olemaan yksi nuoripari ja neitokainen puhui englantia, joten hän toimi tulkkina. Kävi ilmi, että Trabi oli kulkeutunut asentajalle joltain aktiiviselta Trabant-harrastajalta. Auto oli nätti ja hörähti käyntiin ilman juurikaan havaittavaa 2t-savua.

Valitettavasti tulkkina toiminut neitokainen joutui jatkamaan matkaa ja tässä vaiheessa mekin sanoimme poistuvamme ainakin hetkeksi. Ajattelin, että käydään vielä tsekkaamassa toinen Sofiassa oleva vaihtoehto. Se oli autoliikkeessä, joten siitä ei soitettu etukäteen ja autoliikkeen ilmoituksessa oli erikseen maininta, että "puhumme englantia". Paikka löytyi, mutta portit olivat kiinni eikä Trabiakaan näkynyt pihalla. Netissä oli numero, johon soitettiin ja myyjäpariskunta saapui paikalle.

Trabi oli teollisuusalueella katon alla säältä suojassa, ja samalla myyjällä oli todella paljon itä-autoja vanhasta Mossesta alkaen. Trabikin löytyi, olihan se päältä hieno ja hiljattain maalattu, mutta muuten alkuperäiskuntoinen. Myyjä kertoi, että papereiden kanssa saattaa tulla ongelmia, koska he olivat ostaneet auton kuolinpesästä. Jonkin aikaa siinä vierähti ja sitten kiitimme ja poistuimme. Tätäkään ei voisi ajamalla viedä Suomeen. Myyjä tarjosi vaihtoehtona rahtia Riikaan (700e), mutta rekisteröinti Suomeen olisi edelleen yksi ongelma epäselvien papereiden vuoksi.

Palasimme takaisin pikku korjaamoon. Nyt paikanpäällä oli hyvin pukeutunut mieshenkilö, joka osasi englantia ja toimi sitten tulkkina. Käytiin myyjän kanssa reippaalla koeajolenkillä ja auto toimi hienosti, joten alettiin selvittämään, mitä pitäisi tehdä, jotta voisin ostaa auton ja ajaa sen Suomeen. Siinä vaiheessa tulkilla ja auton omistajalla naamat venähti, eihän ajaminen Suomeen ole mahdollista. Ympärille alkoi kerääntyä paikallista porukkaa ja ilmeisesti käytiin vilkasta keskustelua ”hullujen suomalaisten” suunnitelmasta.

Saimme selville suurin piirtein myös sen, miten rekisteröintiprosessi menee; sitä varten pitää mennä notaarille ja tarvitaan myös virallinen tulkki. Herrasmies, joka meillä nyt oli tulkkina, oli päivät töissä, joten joku muu henkilö tarvitaan. Mukana kadulla Trabin ympärillä tapahtuneissa keskusteluissa oli toinenkin englantia hyvin puhuva mies, joka sitten lupasi lähteä meille tulkiksi. Kyseessä oli hammaslääkäri, joka soitti työpaikalleen ja sanoi tulevansa seuraavana päivänä töihin vasta klo 12.

Myyjän kanssa kävimme hintaneuvottelut ja sovittiin, että Trabiin tehdään huolto ja tarkistukset (vaihteistoöljyt, jarrut, nivelet). Teimme kaupat ja seurasin, kun tarkastukset tehtiin, toinen jarrusäiliöstä lähtevä letku täytyi vaihtaa, muuten kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Aamulla tapasimme klo 9 kadulla korjaamon edessä ja lähdimme notaarille. Siellä täytettiin papereita mm. tulkin käytöstä kaupantekotilanteessa ja lopulta myös kauppakirja. Notaarin palkkio menee prosentteina kauppasummasta, joten virallisiin papereihin pyritään laittamaan mahdollisimman pieni summa.
Koska kyseessä on export-kauppa, niin kauppakirjasta täytyy teettää käännös englanniksi ja sen voi tehdä vain virallinen kielitoimisto. Olimme edellisenä iltana sopineet englantia puhuvan herrasmiehen kautta käännöspalvelusta yhden kielitoimiston kanssa siten, että lähetän sähköpostilla valokuvan kauppakirjasta ja käännös tehdään sen perusteella. Kääntäjä sitten ilmoittaa, kun dokumentti on noudettavissa.

Notaarilta matka jatkui ”poliisiasemalle” (paikallisten nimitys katsastus- ja rekisteritoimistolle, toki paikalla oli myös todella paljon poliiseja). Bulgariassa on käytäntö, että aina ajoneuvon omistajanvaihdon yhteydessä autoon pitää tehdä rekisteröintikatsastus. Sofiassa on vain yksi tällainen konttori, vaikka kaupungissa on 1,2 milj. asukasta. Joka päivä alueella tehdään paljon autokauppoja, ja nämä kaikki ajoneuvot pitää käyttää tässä yhdessä konttorissa. Mutta ei auta, Trabi täytyi ajaa jonoon.

Kaiken rekisteröintiin liittyvän asioinnin voi hoitaa itsenäisesti kiikuttamalla papereita vuoron perään eri luukuille, tai toinen vaihtoehto on käyttää ”asiointitoimiston lobbareita”. Päädyin tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon myyjän opastuksella. Tällöin asiointitoimiston kaverille annetaan kaikki ajoneuvon dokumentit ja passi, lobbari sitten kiikuttaa näitä dokumentteja luukulta toiselle. Ajoin Trabin jonoon n.klo 11 ja porttien sisäpuolelle pääsin n. klo 13. Sitten taas jonotusta katsastushalliin, tässä välissä lobbari toi auton paperit ja passini takaisin.

Katsastuksessa tarkistettiin auton ja moottorin numerot. Matka jatkui hallin läpi, tässä yhteydessä jobbari pyysi valtakirjan, jotta hän voi hoitaa rekisteröinnin minun nimilleni. Taas auton paperit häipyivät lobbarin mukaan ja samalla lähtivät Trabin alkuperäiset Bulgarian kilvet. Sitten taas odotusta ja odotusta. Lopulta n. klo 16 lobbari tuli uusien export -kilpien ja papereiden kanssa ja laittoi kilvet paikalleen. Sitten kävimme hänen kanssaan ko. asiointitoimistossa maksamassa ja samalla otin 30 vrk vakuutuksen. Nyt Trabi oli valmis baanalle.

Tällä välin suomalaiset kaverini olivat käyneet hakemassa kielitoimistosta kauppakirjan englanninkielisen version. Olimme nähneet Sofian katuja kierrellessä kadunpätkän, jossa oli varaosaliikkeitä vieri vieressä. Sovimme, että jos aikaa jää, käydään ostamassa 2-tahtiöljyä, tulpat yms. pientä varaosaa Trabiin. Liikkeiden julkisivuilla oli isoja MB-, BMW-, Volvo- yms. merkkejä ja tekstejä. Kun tällaiseen liikkeeseen meni sisälle ja pyysi tulppia, niin myyjä alkoi innokkaana kysymään mihin autoon, kunnes kuuli sanan ”Trabant”, niin palvelu loppui, eikä myyjä ollut ymmärtävinään yhtään mitään. Lopulta löytyi yksi myymälä, josta saatiin tulpat ja hiukan 2t -öljyä.

Myymälässä oli yksi avaamaton ja yksi aloitettu 2t-öljypullo, ja kun pyysin pullon öljyä, niin myyjä kaatoi aloitetusta 1L pullosta pieneen 1.25dl pulloon öljyä ja tarjosi sitä. Oli aikamoinen tekeminen, että sai ostettua sen yhden avaamattoman 2t öljypullon. Ajattelin, että jos öljyn saaminen on näin hankalaa, niin matkalla tulee ongelmia. No, onneksi mineraaliöljyä löytyi jatkossa helpommin, mutta täyssynteettinen oli hakusessa. Myyjä nimittäin suositteli käytettäväksi täyssynteettistä 2,5% seosta.

Sofiasta pääsin lähtemään n. klo 17, joten pitkästi ei voisi mennä ennen majoituksen etsimistä. Suomalaiset kaverini lähtivät matkaan omia teitään, olimme kuitenkin sopineet, että yöksi on tavoite mennä samaan paikkaan, joten pääsin seuraavat päivät tutustumaan Trabiin yksinäni. Sofian pohjoispuolelle on rakennettu uusi hieno itä-länsi suuntainen moottoritie ja vanhat pohjoiseen menevät tiet on katkaistu. Näitä tietoja ei ole paikallisissa maantiekartoissa eikä navigaattorikartoissa, joten oma ongelmansa oli päästä pois. Pitkän harhailun jälkeen löysin reitin moottoritien pohjoispuolelle ja pikkuteitä pitkin suuntasin takaisin suunnitellulle reitille.

Yhdellä tällaisella pikkutiellä poliisiauto liimautui takapuskuriin. Aikansa se ajoi perässä kunnes sininen vilkku vilahti ja minut ohjattiin tien sivuun. Ajokortti ja auton paperit –kiitos, oli tuima lausahdus. Toinen poliisi tutki, mitä tarroja auton ikkunasta löytyy, onneksi olin liimannut vakuutustarran paikalle, mutta vinjetti puuttui. Ennen kuin poliisi ennätti asiasta mainita, niin kysyin toiselta poliisilta, että mistä vinjetin voi ostaa. Sain opastuksen n. 20 km päähän seuraavasta risteyksestä takaisin Sofian suuntaan, poliisit ajoivat edellä risteykseen saakka ja katsoivat, että lähden oikeaan suuntaan. Vinjetti tuli sitten ostettua ja matka pääsi taas jatkumaan. Kallisarvoista ajoaikaa oli kulunut luvattoman paljon, mutta eteenpäin oli tarkoitus päästä edes pieni pätkä. Päivän aikana Trabin mittariin tuli n.130 km ja majapaikka löytyi kaupungista nimeltään Mezdra.

Toinen ajopäivä jatkui kohden pohjoista kohden Romaniaa. Olin katsonut kartasta, että Romanian länsirajan tuntumassa olisi vähiten vuoristoa, eikä siellä mitään hurjan pahoja mäkiä ollutkaan, tokin jonkin verran serpentiiniteitä. Kun päivämatka oli edennyt n. 270 km, niin tuli yksi tiukka jarrutus, jolloin jarrupoljin kopsahti lattiaan. Auto onneksi pysähtyi kässärillä, joten mitään vahinkoa ei tapahtunut, mutta jarrut meniät. Seuraava kaupunki oli nimeltään Drobeta, joten sinne piti varovasti nilkuttaa. Pysähdyin ensimmäiseen korjaamoon ja sain auton nostimelle, oikea etuvanne oli jarrunesteestä märkä, joten rumpu pois ja tilanne paljastui. Toinen jarrusylinteri oli pettänyt ja toinen jarruhihnakin oli puoliksi irti. Kaveri kertoi, että heillä ei ole aikaa eikä osia korjaamiseen.

Ajoin Trabin yhden huoltoaseman pihalle ja pyysin luvan pieneen remppaan. Juuri kun oli saanut jarrun auki, niin paikalle kurvasi yksi paikallinen kaveri, joka selitti sujuvalla romanian kielellä, että hänellä on muutama Trabant aivan lähellä, sieltä on osia. Laitoin jarrun kasaan ja lähdin kaverin perään. Vajaan kahden kilometrin päästä löytyikin autohajottamo, jossa oli useita Trabanteja. Siinä pihalla sitten taas jarru auki ja purkuautoista etsimään toimivaa sylinteriä, sellainen sitten löytyikin ja samalla löytyivät hyvät jarrukengät. Jarrut saatiin toimimaan ja samalla tuli mukaan muutakin osaa. Päivä oli kuitenkin jo illassa, joten majapaikka piti etsiä tästä samaisesta kaupungista.

Trabia rempatessa suomalaiset kaveritkin olivat saapunet hajottamolle, ja sieltä lähdettiin peräkkäin ajamaan kaupunkia kohden. Kun ysähdyin ensimmäisen hotellin kohdalle kadun varteen, niin taakse pysähtyi yksi uuden karhea VW Polo ja sieltä nousi nuoripari. Nuorimies tuli juttelemaan ja kyselemään Trabista ja kysyi myisinkö auton. Hän on kuulemma etsinyt hyväkuntoista Trabantia, mutta Romaniasta ei löydy. No, en kuitenkaan myynyt. Kaveri oli ilmeisesti joku ”nettinörtti” eikä rahasta ollut puutetta. Matkahan olisi jäänyt alkumetreille, jos tässä olisin myynyt Trabin. Juteltiin jonkin aikaa ja sitten ”nettinörtti” opasti meidät yhteen hotelliin. Jälkeenpäin ajatellen hän taisi olla ainut fiksu kaveri koko Romaniassa.

Kaupunki oli aika pieni, joten hotellejakaan ei ollut montaa. Meille osoitettu hotelli oli hyvä, mutta vuoderatkaisua vähän vierastimme. Kaverini lähti kysymään toisesta hotellista huonetta kolmelle hengelle. Tarjous oli 30 lei kaikki yhteensä. Kaverini soitti meidät paikalle ja sovittiin, että otetaan huone. Vanhempi virkailija kirjoitti kuitin ”180 lei”, oltiin vähän ihmeissämme, mutta ei auttanut, vaikka hinta oli yllättäen pompsahtanut kuusinkertaiseksi. Kieli tuotti vähän ongelmia, koska virkailijatäti ei montaa sanaa puhunut englantia. Lisäksi aamiainen maksaisi 10 lei/hlö, otettiin se ja maksoin 100 lei setelillä meidän kolmen aamiaiset . Virkailija laittoi setelin lehtiön alle, eikä ilmeisesti ollut aikomustakaan antaa rahasta takaisin. Laskut ja kuitit oli kirjoitettu ja leimattu, mutta edelleenkään vaihtorahojen suhteen ei ollut mitään toimenpiteitä. Siinä vaiheessa totesin, että ei oteta aamiaista. Tädin naama meni aika nyrpeän näköiseksi kun jouitui palauttamaan 100lei. Tämä toistui kaikkialla, tavoite oli saada turisteilta rahat pois vaikka huijaamalla. Ilmeisesti kaikki maksut pitäisi suorittaa tasarahalla, ainoat paikat joista saa vaihtorahaa ovat perinteiset isot marketit.

Kaksi päivää oli mennyt ja matka oli edennyt vain n. 410km, jäljellä ehkä n.2500 km. Epäilin, että taitaa kaverini kesäloma loppua ennen kuin ollaan Suomessa, jos tätä menoa jatketaan. Päätin lähteä seuraavana aamuna tien päälle heti kuuden jälkeen, jotta pääsisin mahdollisimman nopeasti pois Romaniasta. Jossain vaiheessa Romaniassa Trabista loppui tyhjäkäynti. 4-vaihteella toimi vapaakytkin ja kun kaasun helppasi, niin auto sammui, Oman lisänsä sekin toi ajamiseen.

Nyt Trabissa oli kuitenkin taas jonkinmoiset jarrut, mutta en juurikaan uskaltanut käyttää jalkajarrua, vaan säästelin sitä hätätilanteita varten, jarru nimittäin puolsi aika rajusti. Onneksi Trabissa on hyvä ja tehokas käsijarru, sen kanssa tuli hyvin toimeen normaalissa liikenteen rytmissä. Matka eteni Timisoaran kautta moottoritielle ja kohden Budapestia. Moottoritietä pitkin matka eteni joutuisasti n. 75km/h, vaikka hiukan kyllä alkoi hirvittää, koska motarilla oli huoltoasemat ja muutekin liittymät harvassa, ehkä n. 50 km välein. Jos tulee joku tekninen ongelma, niin motarilta pois pääseminen voi olla ongelmallista. Trabissa oli aika lämmin, ulkolämpötila oli n.+35 ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.Lisäksi Trabin lämmityslaite oli jumissa ja ohjaamoon puhalsi koko ajan kuumaa ilmaa. Ikkunoitakaan ei voinut pitää kokonaan auki, kun veto auton sisällä oli aikamoinen.

Unkarissakin tarvitaan vinjetti, nyt se tuli ostettua. Budapestin jälkeen ohitimme Hungaroringin moottoriradan, ja sinne pääseminen oli vähän tiukalla jonkun F1-kisan vuoksi, joten se kierros täytyi nyt jättää väliin. Hiukan kyllä harmittaa, koska 127:lla käytiin Nurburingillä, niin tämä olisi sopinut kuvioon.

Loppupäivästä kun tuli taas vähän vuoristoa ja serpentiiniä, joten tietysti ohjaus alkoi takertelemaan ja pitämään aikamoista vikinää. Onneksi tuli ostettua rasvaprässi, mikä tiesi nivelten rasvausta vielä iltaohjelmaksi. Seuraava yöpaikka löytyi kylästä nimeltä Roznava ja päivän ajomatkaksi tuli n.740 km.

Aamulla startti taas n. klo 6 ja kohden Puolaa. Roznavasta ensin kohden Kosicea ja tämä tie osottautui haasteeksi Trabille. Vuoristoisella serpentiinitiellä oli tiukkojen nousujen ja laskujen lisäksi tietöitä ja kova rekkaliikenne. Osa serpentiinimutkista oli niin tiukkoja, että rekat joutuivat vekslailemaan ja siellä välissä piti Trabin kanssa puikkelehtia.

Matkareitti meni aika itäisessä Puolassa ja eteni todella hitaasti. Pikku kyliä oli peräjälkeen ja tuntui, että niissä jokaisessa on muutama liikenneympyrä ja parit liikennevalot. Lämmintä riitti edelleen, juomista meni päivän aikana yli 6L ja monenmoisia muitakin jäähdytyskeinoja piti keksiä. Trabi toimi kuin kello, jos lämppäri- ja jarruongelma jätetään huomiotta. Pohjois-Puolassa lähestyttäessä Bialystokkia alkoi hiukan satelemaan, mutta Trabissahan oli toimivat lasinpyyhkijät, joten sade ei juurikaan haitannut. Yöpaikka löytyi Augustowin lähettyviltä pienestä kylästä. Iltatoimenpiteinä oli taas nivelten rasvaus. Päivän saldo 820 km.

Augustowista ei ollut enää pitkä matka Liettuan puolelle, joten ollaan ”lähes kotona”. Aamulla matkaan jo viideltä, koska tarkoitus oli päästä illalla jo kotiin. Liettuan puolella Via Baltica -tiekin muuttui tasaisemmaksi ja pikkukyliä oli aika harvakseltaan, joten matka eteni ripeästi. Se olikin tarpeen, koska laivaliput oli jo ostettu. Latviassa olen käynyt aika usein erilaisissa asioissa ja Riika on tuttu kaupunki. Tässä vaiheessa jo oltiin selkeästi voiton puolella. Ainut pieni murhe oli jarrut: käsijarru nimittäin oli loppu, joten sitä ei voinut enää käyttää jarruttamiseen. Jalkajarru onneksi hiukan toimi, vaikkakin puolsi rajusti, mutta riittävästi ennakoiden senkin kanssa tulee toimeen.

Tallinnan satama-alueella Trabi oli muutaman tunnin parkissa toisen saksalaisen automerkin vieressä, niin joku on saattanut sen bongata, koska kuvaajia ja kyselijöitä parveili ympärillä huomattava määrä. Laivasta pois päästyä oli enää vajaa kaksi tuntia kotiin, mutta väsymys alkoi jo painaa, joten taisivat olla reissun raskaimmat kilometrit. Viimeisen ajopäivän saldoksi tuli n.880 km.

Matkaa Trabin mittariin tuli 2860km ja keskimääräinen polttoaineen kulutus oli 5,4L/100km.

Polttoaine maksoi 1€/L molemmin puolin vähän maasta riippuen. Majoitushinnat olivat 5-15€/yö/hlö. Kilometrejä toiseen autoon tuli n.6500km, Voin suositella edullista Itä-Euroopan autolomaa muillekin, kunhan jättää Romanian väliin.